ruokaa pala palalta

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Sahlep

kuva: www. wittistanbul.com

Sahlep?
Tätä maukasta juomaa tuli Istanbulissa juotua useampaankin otteeseen. Vaikka päivät olivatkin lämpimiä, illat viilenivät varsin viileiksi. Noina hetkinä mikään ei maistunut paremmin kuin lähi-idästä kotoisin oleva kuuma maitopohjainen maustejuoma.

Siinä katselimme pimenevässä illassa Hagia Sofian valoja ja maistelimme höyryävää sahlepia katukissojen iltatouhuja seuraillen.

En ole itse vielä Suomessa ehtinyt kyseistä juomaa valmistamaan, mutta sen pitäisi onnistua mainiosti, vaikka kaikkia akluperäisiä aineksia ei täältä ole saatavilla. Turkissa juoman sakeuttamiseen käytetään jonkin orkidea kasvin juurista jauhettua jauhoa. Suomessa tilalle voi laittaa maissitärkkelystä.

Te kaikki maidonrakastajat, kokeilkaa ihmeessä! Mukavaa vaihtelua teen ja kaakaon litkimiseen iltaisin.

--

Sahlep

4 dl maitoa
1 rkl maissitärkkelystä
1 tl inkivääriä
kanelia maun mukaan

Laita ainekset kattilaan ja kuumenna kunnes neste on kiehuvaa ja paksuuntunutta. Ripottele pinnalle vielä kanelia.

--


Turkissa sahlepia myytiin usein iltaisin höyryävistä pannuista kaduilla. Kuvassa jonotellaan sahlepia illan kylmyyteen.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Merhaba Istanbulista!



Uskomaton viikko Istanbulissa takana. Viikkoon mahtui niin paljon kaikenlaista; aurinkoa, itämaista mystiikkaa, moskeijoita, bazaareita, turkkilaisia kylpylöitä, metropolin valot pimenevässä illassa, katusoittajia, suloisia katukissoja mouruamassa öisin, mausteita, tuhansien vuosien takaista historiaa ympärillä, uusia istanbulilaisia ystäviä, Kirmizi-baari, reissu kalastajakylään Mustanmeren rannalle, ja ennen kaikkea ihania ruokaelämyksiä!

Tässä hieman kuvakavalkadia reissusta ja makuelämyksistä, jotta pääsette oikeaan tunnelmaan. Myöhemmin teen varmasti kirjoituksen, jossa avaan hieman tarkemmin turkkilaisen keittiön saloja!

Blue Mosque

Rukoilijoita moskeijassa

Hagia Sofian arkkitehtuuria

Hagia Sofia

Kalastajakylä

Chai(tee) oli hyvää!

Kahvia ja teetä nautittiin joka käänteessä joka paikassa.

Teetä kera vesipiipun



Jälkiruokia oli jos jonkinlaisia. Tässä makeaa baklavaa.

Ja tässä kasoittain Lokumia, pikkumakeaa teen kera.

Maustebazaareilla olisi voinut viihtyä vaikka kuinka.

Bosporin salmi oli täynnä kalastajaveneitä.

Simpukoita

Paikallista kalaa (small bluefish), joka maistui jumalaiselle sitruunan ja sipulisalaatin kera.

Paikallinen kalaleipä mm

Turkkilaiset osaavat kyllä tehdä leipää. Sitä saikin sitten joka aterialla muun ruan lisäksi popsia.

Kebap oli ihan eri maata kuin Suomessa!

Turkkilainen pizza, pide, oli todella hyvää ja aivan erilaista kuin italialaisten versio.


--

Suosittelen ehdottomasti Istanbuliin reissaamista, jos kaipaat mielenkiintoista kaupunkilomaa muualla kuin Länsi-Euroopassa. Ja kevät on varmasti parasta aikaa ennen kuin turistit valloittavat koko kaupungin. Itse viihdyimme eniten vanhan kaupungin ulkopuolella, valloittavalla Peran alueella, jossa tutustui paikallisiin. Kyselkää ihmeessä, jos tahdotte tietää jotain lisää. 

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kohokkaita

Näitä en ole ennen uskaltanut leipoa. Ohjeet ovat näyttäneet aina niin monimutkaisilta, eikä kananmuniakaan ole ollut tarpeeksi. Nyt minulla oli paljon munia, joista piti päästä eroon (sillä lähdemme Istanbuliin viikoksi!), joten päätin antaa kohokkaille mahdollisuuden.



Päärynä-mustaherukka-kohokkaat

50 g voita
1,5 dl kaurajauhoja
2 dl maitoa
4 keltuaista
4 valkuaista
1 dl sokeria
1 päärynä
200 g mustaherukoita

1. Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää maito ja sokeri. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes seos on kiinteää ja irtoaa reunoista. Anna jäähtyä.

2. Surauta sauvasekoittimella mustaherukat ja kuorittu päärynä soseeksi. 

3. Lisää puolet marjaseoksesta kattilan seokseen. Lisää myös keltuaiset ja sekoita tasaiseksi.

4. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita varovaisesti taikinaan. Kaada voideltuihin ja sokeroituihin kohokasvuokiin ensin pohjalle pikkuisen marjaseosta ja sitten taikinaa päälle.

5. Paista 200 asteessa 12-15 minuuttia. Älä avaa uuninluukkua paiston aikana jottei kohokas lässähdä!

6. Nauti mieluiten heti uunituoreina.




Ainiin vähään aikaan ei varmaan uutta tekstiä tule kun olen reissussa Istanbulissa, mutta reissun jälkeen varmaan sitäkin enemmän. 

Tänäänkin on kovin kuvafiilistely olo, joten tässä taas viime keväältä kuviani! 

'Kesä tule jo!'




sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kevättä ja vadelma-mutakakkua



On kevättä ilmassa. Ja teki mieleni maistaa vattua ja tummaa suklaata. Pyöräytinkin tämän gluteenittoman mutakakun vadelma-twistilllä. Nyt kissa ottaa aurinkoa ja minä nautin sunnuntaista. Tehkää tekin niin. Voitte samalla katsella näitä ottamiani kuvia ystävästäni Emiliasta. Niissä on kevättä vaikka kuvat on otettu viime syksynä.


Vadelma-mutakakku

Vatkaa kuohkeaksi:
2 munaa
1/2 dl sokeria

Lisää joukkoon:
50 g sulatettua voita
(3 rkl kookosöljyä)
1 1/2 dl kaurajauhoa
1/2 tummaa riisijauhoa
3 rkl raakakaakaojauhetta
(1 rkl lucumaa)
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl mantelirouhetta
50 g tummaa suklaata rouhittuna
4 rkl vadelmia
3-4 rkl maustamatonta jogurttia

Ripottele pinnalle vadelmia ja paista uunin keskitasossa 10-20 minuuttia, kunnes vaikuttaa jähmeältä. Sisällä, keskellä kuuluu kuitenkin olla mutakakun tapaan löllöä.





Mukavaa sunnuntaita ihmiset!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Ällöä vai ei?


Näin alkoi minun aamuni tänään: appelsiini tuoremehua, spirulina-vehnänoras-puolukka-kaurapuuroa, siemenrieskaa ja Huili -lehti. Tyypillinen aamupalani sisältää aina jonkinlaisen puuroviritelmän, oli se sitten tuorepuuroa, marjapuuroa tai vaikka helmipuuroa. Sekaan sotken aina pellavan- ja seesaminsiemeniä, ravintorikkaita superfood-jauheita, hitusen suomalaista luomuhunajaa sekä himalajanruususuolaa.

Useina aamuina olen naureskellut puuroni epämääräistä olemusta ja mitä erikoisempia väriyhdistelmiä punaisesta vihreään ja turkoosiin. Olen miettinyt ruoan esteettisyyden merkitystä makunautinnolle ja tullut siihen tulokseen, ettei värillä ole minulle väliä. Maku on mitä mainioin! Etenkin tämän aamuinen puolukan kirpeys sulautui hyvin spirulinan makeuteen. Luulen, että monia muita kuitenkin tällainen vihersörsseli ällöttää varmasti. Eikö?


Aamu on hyvä saada tehokkaasti liikkeelle ja siihen spirulina -jauhe onkin mitä mainioin. Se sisältää 70% proteiinia ja onkin maailman proteiinirikkain ravintoaine. Lisäksi siinä on iso liuta vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita. Sopii siksi mainiosti kasvissyöjille ja urheilijoille. Maku on vähintäänkin mielenkiintoinen ja sopii mielestäni hyvin pirtelöihin ja puuroihin.

Vehnänoras-jauhekin on oikea vitaamiinipommi. Lisäksi sen on todettu alkalisoivan liian hapanta, epätasapainoista kehoa emäksisyydellään. Sairaudet ja esimerkiksi hiivatulehdukset viihtyvät happamessa kehossa paremmin. Hiilaripainotteinen ja valmisruokia sisältävä ruokavaliomme, sekä liikunnanpuute ja stressi entisestään happamoittavat kehojamme. Siksi vehnänoras!


Lisäksi syön usein itse tekemiääni superhelppoa rieskaa. Usein teen juuresrieskaa ja jauhoina käytän maissi/riisijauhoa ja muita gluteenittomia jauhoja. Mukaan tulee tietysti siemeniä! Minulla on äidiltäni saama erittäin hyvä ja yksinkertainen resepti, jonka jaan kanssanne täällä lähiaikoina. Olkaa kuulolla!

P.S. Sain mauste/teekaappini vihdoin järjesteltyä! Nyt sieltä jotain ehkä löytääkin. :)